keskiviikko 8. toukokuuta 2024

Portaat Falanderin eli Wasastjernan taloon

Wasastjernan talon portaikko 1900-luvun alussa. Pohjanmaan museon arkisto.

Kun portaikko taloon on rakennettu lähes 250 vuotta sitten, voi ymmärtää, että kenelläkään ei nykypäivän ole tarkkaa tietoa portaiden rakenteesta ja materiaaleista.

Tai ei ollut, kun aloitettiin vanhassa Vaasassa sijaitsevan Wasastjernan talon pääportaikon korjauksen suunnittelu. Tiedossa oli vain ongelmat: porrastasanteen hiekkakivien pitkälle edennyt rapautuminen ja portaita tukevan holvirakenteen rapautuminen ja märkyys.

Wasastjernan talon portaat vuonna 2020.

Historia on jännittävää ja samoin kuin historiallisten rakenteiden tutkimus ja korjauskin, mutta työ vaatii jonkin verran myös uskallusta ja paljon tietoa, taitoa ja hyvää yhteistyötä, jotta syntyy onnistunut lopputulos.

Portaiden kantava rakenne on hyvin perinteinen muurattu tynnyriholvi, joka kantaa hiekkakiviportaikon tasanteen ja osan porrassyöksyn askelmista. Portaikon alaosat ovat perustettu maanvaraisina. Holvin päällä on täyttömaata, vedenohjauslaasti ja täyttömaa ja kivet.

Vaikka tekniikka on hyvin perinteinen, on korjauksessa huomioitava niin korjattavan rakenteen tekniikka kuin nykyiset rakenne- ja materiaalivaatimuksetkin. Työssä tarvittiin niin kivirakentamisen kuin konservoinnin erikoisosaamista ja yhtä lailla insinöörin tietotaitoa.

Portaikon pohjoispuoli,  rakenne purettuna suojalaastiin asti.
Porraskivien asennus meneillään syyskuu 2023.





Työhön oli ryhdyttävä, sillä tukiholvin seinä alkoi rapautua kiihtyvällä tahdilla. Rapautumisen syykin selvisi, kun rakenne avattiin. 1950-luvulla asennettu vedeneriste päättyi niin sopivasti, että portaille satava vesi ohjautui suoraan holviin ja kasteli seinän kokonaan.

Myös portaiden ylätason kalkkikivilaatat olivat rapautuneet pahasti. Suurin syy niiden vaurioitumiseen on ollut liukkauden torjuntaan jossain vaiheessa käytetty suola. Suola on kalkki- ja hiekkakivelle turmaksi ja rapauttaa kivet nopeasti. Älä käytä suolaa portailla liukkautta estämään, hiekka on parempi keino, myös betoniportaille on hiekasta turvallisempi keino torjua liukkautta.

Seinän tiili ja rappauskorjaus valmis.

Korjaustyö aloitettiin irrottamalla taso- ja askelmakivet, jotka numeroitiin takaisin asennusta varten. Askelmien alta poistettiin täytteenä ollut hiekka- ja laastiaines, jotta tavoitettiin rakenteen suojalaastipinta. Suojalaasti/valurakenne korjattiin ja jatkettiin ulottumaan alemmaksi portaiden välitasanteelle asti, jolloin rakenteeseen sisälle pääsevä vesi saadaan ohjattua hallitusti pois rakenteesta. Suojalaasti, jonka päälle asennettiin toimiva vedeneriste ja täyttö sekä porrasaskelmat. Porrastasolle asennettiin uudet hiekkakivilaatat, sillä vanhat laatat olivat murentuneet niin pieniksi paloiksi, ettei niitä voitu enää käyttää uudelleen. Lopuksi portaat saumattiin.

Suojalaasti korjattuna ja uusi vedeneristys valmis.














Wasastjernan portaiden eteläinen porrasyöksy korjattuna.









Lopputuloksena huolella ja asenteella, talon arvojen mukaan korjattu arvokas portaikko, josta nyt tiedetään miten ja mistä se on tehty 1780-luvulla ja millä korjattu vuonna 2023. Tule ja tutustu, museo on avoinna kesäkuusta elokuun loppuun.


Portaikko valmiina, pohjoissuunnasta keväällä 2024. 
    












Portaikko valmiina keväällä 2024.










Porrastaso valmiina keväällä 2024.









Kiitos hankkeen totutuksesta: Kivityö Kaseva Jari Kaseva ja Riina Kangasluoma, Insinööritoimisto Kari Jokimäki, Teese Oy Pasi Mustonen, Vaasan Talotoimi Kåre Skoglund

Wasastjernan talo on rakennettu vuosina 1780-84. Rakennuksen on suunnitellut David Widén. Talon rakennutti itselleen liikemies Abraham Falander. Falander aateloitiin v.1808, jolloin hän otti nimekseen Wasastjerna. Rakennus oli valmistuessaan Vaasan ensimmäinen yksityinen kivitalo ja säilyi kaupungin palossa vuonna 1852.

Kirjoittaja: Outi Orhanen, rakennustutkija, Vaasan museot




tiistai 2. toukokuuta 2023

Public Art in Rural Areas

 



 

Within these writing thoughts of mine, I aim at a quick overall look at the Public Art topic with more specific attention towards its applications and implications in the process of undertaking and having/possessing a Public Artwork in rural areas. This text is a personal reflection on this matter and perhaps a premise for further theoretical and practical investigations on this specific field of study. My interest in the field has grown naturally starting from working with mural painting projects in the urban areas, and cities where I used to live and continued further when moving to live in the countryside of Malax, commonly associated as a peripheral area of the main city of Vasa, although it has a distinct administrative municipality and so on. It was at this point that I encountered the question of creating art in the rural context. Making art for the community living in these territories, these areas, where the traffic of people, resources and attention seems limited. The necessity of reaching and speaking to a wider and dispersed audience led me to think and explore more public art as a whole category rather than focusing on a specific discipline or practice of doing art in this specific context.

Having included this introduction, I will continue toward the main content by first giving a brief description of what is the conventional definition of Public Art. What is generally understood to include this category of arts? According to general opinion, Public Art is art in any media whose form, function, and meaning are created for the general public, mainly through a public process. Public art is visually and physically accessible to the public; it is installed in public spaces in both outdoor and indoor settings. Public art seeks to embody public or universal concepts rather than commercial, partisan, or personal concepts or interests. Notably, public art is also the direct or indirect product of a public process of creation, procurement, and/or maintenance. Apart from this conventional definition of this category of art, there are other contemporary theories that question the notion of what should be considered or not Public Art. An example of this counterpart is the case of street art whose unconventional character, the way it is manifested, its private political point of view, and its private implementation acts, make this independent form of art not fully recognized as a Public Art genre. Nevertheless, I consider the latest a respectful branch of Public Art with all its colorful characteristics and controversies. The proof is given by many cases in our contemporary age when Street Art works have been not only accepted but loved, influential, and with a lot more community-shared values than the ones approved by art Institutions or other public authorities. This is to say that when studying or looking at this category of art making, there shouldn't be considered defining boundaries between these two counterparts which I see as extremities of the same constructed category. Public art as a whole genre is evolving and increasing its influence out of permanent monumental forms toward a wider and inclusive approach, both in content and form, challenging all sorts of concepts related to the public such as the medium, the presentation, the space, the content and so on.

When thinking about the general definitions of public art, we come to the point where one wants to know the implications that are brought by public art during and after its final implementation. Well, we can start by saying that public art is implied to be generally accepted as a public good and in the service of the community and its well-being, for instance. Though it is a public artwork, selected by an expert committee or else wise, its community consent is crucial and relevant to the artwork's lifetime, role, or importance. From this aspect comes also its inclusive features that can be seen as a consequence of this direct/immediate relationship between the artwork and the public. The praxis for the realization of a standard public art project is known and all new forms seem to look for a balanced and democratic approach throughout all the phases of funding, selection, and guidelines that further can shape the taste, meanings, expression, and content of the final artwork.

Now again, I would like to bring back our focus to a more particular aspect of this text and talk about the application of public art in rural geographic areas. Although this sentence seems to be a contradiction, as we generally are used to associating public art with urban areas, I am stimulated to discuss it further. The questions that emerge are:

Can it be done in Rural Areas and at what cost? How is it useful to rural audiences and communities? What is its role?



´Burning man festival´, Black rock desert, Nevada, USA, Artist Bryan Tedrick-“Lord Snort”-photography by Duncan Rawlinson

 

Before trying to answer these questions, we need to first understand why public art was developed within the Urban areas! Is it because of the centrality concept that we traditionally inherited? It is obvious that the concentration of the population, businesses, and crossroads brings an increase in the interest to develop and invest in Public Art both intentionally and naturally, knowing its role in shaping our urban landscapes and its relevance of direct/constant communication with the community.

On the other hand, public art in rural areas would need more intentional initiatives to create the premises for the sustainable fruition of Public Art by the rural communities and serve as an attraction for future inhabitants or visitors. Of course, the funding and its methods of implementation may vary too, and they need to be reformulated diversely to fit into the frames and needs of the new context.

Such initiatives require more conscience from the institutions at a local, regional, or national level. The role of Public Art in rural areas is to be considered even more important than in urban areas, as it is an added value on top of the natural surrounding landscape, human-made landmarks, and subjects that may shape the community’s identity.

The increasing interest from the general public and its limitless applications are bringing this form of art into serious consideration for sponsors, foundations, and artists too. 



Artwork by Valentina Gelain and Bekim Hasaj, for MuralRural festival/ Malakta, Malax, Finland, 2021. Photography by Sebastian Sundlin.

 

After discussing the role and the potential of public art in rural areas I would like to open up and briefly analyze the concepts of ´central-peripheral´ and their implications in undertaking or applying such a project in rural or peripheral urban areas.

The concept of centralization is deeply ingrained in our human history and the way our society works. It is the concentration of control of major activities and organizations under a single authority, a single entity. This applies to municipalities, cities, regions, and so on at a global level. Without further discussing its political connotations, this same concept is visibly reflected by the art organizations and government-private funds towards all forms and applications of art. This fact has brought an overpopulation of cities and metropolitan areas and created a not sustainable social environment in many contexts. I brought up the question of central-peripheral concepts as a comparison for the arts field with a particular focus on public art, street art, and the challenge to create a counterpart or to dissolve/annul this duality. A decentralization reform/reshaping at an institutional level can bring enormous benefits to the rural community and their artists.

It will manifest in art activities, artists' lives, financing, decision-making processes, etc. For this reason, Public Art in rural areas has become a more relevant and attractive proposal at the present times as it serves as an act of decentralization in its own field and beyond.

     

 


Author: Bekim Hasaj, Bergö 23.04.2023

Bekim Hasaj (1990, Bajram Curri) is currently based in Ostrobothnia, Finland.

He studied painting at Brera Academy of Fine Arts in Milan, Italy and had several exhibitions in Finland as well as abroad. He is also very active in the visual art scene of Ostrobothnia participating in local art festivals and working on mural art projects with artist Valentina Gelain. 

Seeking an approach towards transdisciplinarity, being open and ready to experiment outside the primary field of study, his practice remains strongly connected to the research on color, sign, and painting in addition to other ‘tools’ and mediums outside of it. He is interested in psychology, philosophy, and social and anthropological themes, developing and studying them in a form of self-analysis and self-perception. Hasaj likes to reflect in terms of co-existence, visible and not, known or unknown, which he sees as a parable of the own process of art making.


Website: https://www.blackboxgenesis.com/ 

torstai 23. helmikuuta 2023

Vapaaehtoistyötä sotaveteraanimuseossa / Frivilligarbete i krigsveteranmuseet

Harrastusten vaatima aika vaatii joskus kohtuuttomalta tuntuvan määrän aikaa ja saattaa olla raskastakin. Pätee omaan pitkäaikaiseen, tämän hetken pääharrastukseenikin, sotaveteraanien ja vapaaehtoisen maanpuolustuksen perinnetyöhön. Tämä konkretisoituu erityisesti Vaasan Sotaveteraanimuseon vastuuhenkilön työssä.

Mutta osaa tuo olla palkitsevaakin (enkä nyt tarkoita työn silloin tällöin tuottamia prenikoita). Museossa on nyt mukava kävijäryhmien buumi. Eilen ja tänään kohdalle osui todellisia laaturyhmiä. Oli ilo olla niitä opastamassa ja kertomassa vierailijoille museon esineistä ja niiden taustalla olevasta maamme itsenäistymis- ja sotahistoriasta.

Eilen vierailijoina oli kaksi ryhmää Vaasan Kansallisista Senioreista, siis ikätovereita ja vastaavan elämänkokemuksen omaavia, yhteensä 45 henkilöä. Kiinnostusta riitti ja useissa kohdin tuli myös kommentteja omakohtaisista asiaan liittyvistä kokemuksista esiin. Tein esittelykierroksen toisen ryhmän kanssa ja kollega toisen. Tapasin kollegan vielä illalla ja yhdessä totesimme päivän olleen tavanomaista antoisamman.

Vaasan Lyseon lukiossa on historian opettaja, joka on kytkenyt opetusohjelmaansa vierailun museossamme. Se tapahtuu tarkoin harkittuna aikana. Tänään vieraillut 18 opiskelijan ryhmä on toista vuotta lukiossa ja heidän Suomen 1900-luvun historiaa käsitellyt kurssinsa päättyi vierailuun museossa. Hieno aktiivinen ja kiinnostuksensa avoimesti ilmaissut ryhmä ja opettaja mukana kytkemässä museon antia kurssilla esiin tulleisiin asioihin. Ainakaan tällaisesta nuorisosta ei tarvitse olla huolissaan.

Palautteena sain opettajalta (Janne Dahlsten) muutaman kuvan. Laitan niistä kaksi esille.

Kuva 1 (foto: Janne Dahlsten) Museokierros alkaa Suomen Sodasta 1808-1809 ja Haminan rauhasta 1809. Esittelyssä Edelfeltin maalauksesta ”Porilaisten marssi” tuttu rumpu, joka on ollut Pohjanmaan Rykmentin Närpiön Komppanian käytössä mm. Suomen Sodassa. Esillä on myös ko. komppanian lipun näköiskopio, alkuperäinen on Tukholman Sotamuseossa. 
Kuva 1 (foto: Janne Dahlsten) 

Museokierros alkaa Suomen Sodasta 1808-1809 ja Haminan rauhasta 1809. Esittelyssä Edelfeltin maalauksesta ”Porilaisten marssi” tuttu rumpu, joka on ollut Pohjanmaan Rykmentin Närpiön Komppanian käytössä mm. Suomen Sodassa. Esillä on myös ko. komppanian lipun näköiskopio, alkuperäinen on Tukholman Sotamuseossa.


Kuva 2 (foto: Janne Dahlsten)

Tässä on esillä Suojeluskuntiin ja Lotta Svärd järjestöön liittyvää materiaalia. Takana oikella esitellään Talvisodan aikaisia ankaria Vaasan pommituksia. Esillä on mm. suutarina alas tullut suurikokoinen pommi.


Teksti: Ilkka Virtanen, emeritusprofessori.

Vaasan sotaveteraanimuseo: https://www.vaasansotaveteraanimuseo.fi/ 


***

Emellanåt känns det som att fritidsintressena kräver orimligt mycket tid och då kan det även kännas tungt. Så är även fallet med mitt eget fritidsintresse sedan en lång tid tillbaka, nämligen traditionsarbete för krigsveteranerna och det frivilliga försvaret, som är min huvudhobby för tillfället. Särskilt i arbetet som ansvarsperson för Vasa Krigsveteranmuseum blir det konkret.

Men nog är det allt givande också (och då syftar jag inte på de medaljer som arbetet emellanåt medför).

Museet har nu en trevlig boom av besökargrupper. I går och i dag fick jag träffa några verkliga kvalitetsgrupper. Det var en glädje att få guida besökarna och berätta för dem om museiföremålen och om den bakomliggande självständighets- och krigshistorien i vårt land.

I går kom två grupper från Vaasan Kansalliset Seniorit och besökte oss, dvs. jämngamla personer med motsvarande livserfarenhet, sammanlagt 45 stycken.  De var väldigt intresserade och vid ett flertal tillfällen gav de kommentarer om personliga erfarenheter som hängde samman med sakerna.  Jag guidade den ena gruppen och min kollega den andra. Jag träffade kollegan ännu samma kväll och vi kunde båda konstatera att dagen hade varit mer givande än vanligt.

Historieläraren vid Vaasan Lyseon lukio har kopplat ihop sitt undervisningsprogram med ett besök till vårt museum.  Det sker på en noggrant övervägd tidpunkt. I dag har en grupp på 18 elever som går andra året i gymnasiet besökt oss. Deras kurs om 1900-talets historia i Finland avslutades med ett museibesök. Det var en aktiv grupp, som öppet uttryckte sitt intresse och läraren var med och kopplade ihop museets utbud med saker som de hade gått igenom på kursen. Man behöver åtminstone inte vara orolig över sådana här ungdomar.

Läraren (Janne Dahlsten) delade med sig av några bilder som respons.  Jag bifogar två av dem. 


Bild 1 (fotograf: Janne Dahlsten)

Museirundan börjar med Finska kriget år 1808-1809 och Freden i Fredrikshamn 1809. Från Edelfelts målning ”Björneborgarnas marsch” presenteras den kända trumman, som har varit i användning av kompaniet i Närpes regemente i bl.a. Finska kriget. En kopia av ifrågavarande kompaniets flagga visas också, den ursprungliga flaggan finns på Armémuseet i Stockholm. 


Bild 2 (fotograf: Janne Dahlsten)

Här visas material som hör ihop med Skyddskårerna och Lotta Svärd-organisationen. Längre bak till höger visas kraftiga bombningar av Vasa under Vinterkriget. Bland annat visas en stor oexploderad flygbomb.


Text: Ilkka Virtanen, professor emeritus

Vasa Krigsveteranmuseum: https://www.vaasansotaveteraanimuseo.fi/

 






keskiviikko 28. joulukuuta 2022

Österbottens konstnärer - Birgitta Recksén

 

Birgitta Recksén (23.4.1919-13.1.2004) var en finländsk konstnär och är mest känd för sina fresker och glasmålningar. Hennes kyrkomålningar finns förutom i Kristinestad och i andra kyrkor i Finland samt i Danmark och Italien.

Birgitta föddes i Kaskö i ett hus som fortfarande finns kvar på Rådhusgatan 8. Hennes föräldrar var Maria Blondina Mellin, född i Oregon, USA och Eric Rex, efternamnet skulle han ändra till Recksén. Hennes far (född 1862 i Vörå) var till yrket lantmäteriingenjör och byggde huset i Kaskö enligt stadsbyggmästaren Gustav Rosenlöfs ritning år 1912. Han drev också en livsmedelsbutik i huset, men den delen av huset där butiken låg är numera riven. Reckséns familj bodde där tills de flyttade till Åbo 1924. Birgitta hade fyra äldre systrar: Anna Viola Vilhelmina, Agnes Maria, Sally Hildegard och Hedvig Lisen Florens.

Rådhusgatan 8

Rådhusgatan 8, Kaskö.


Redan som femåring insjuknade Birgitta i skelettuberkulos och låg gipsad till sängs i tre år. Sjukdomen gjorde att hon blev puckelryggig. På grund av sjukdomen var hon väldigt svag i flera år och kunde inte gå ut och leka. Under sin sjukdomstid började hon teckna och det var mamman som upptäckte hennes konstnärliga talanger.  

1924 flyttade familjen till Åbo och som 17-åring gick Birgitta i teckningsskola i Åbo 1936 – 1938 och senare i Reklamskola i Stockholm 1938-1939. Efter utbildningen arbetade hon som keramiker på Kupittaan Savi. På 40-talet arbetade hon också som chef i Åbo kakelfabrik för kakelavdelningen med formgivning och design. Kakelfabriken i Åbo är idag Pukkila Oy Ab.

Efter krigstiden reste hon till Rom, där hon hade två utställningar. Den första utställningen i Rom var 1948. Hon bodde då i Villa Lante. Hon fick under tiden ett stipendium av italienska staten och började i Birgitta- klostret i Assisi studera stucco-lustro, en teknik att måla väggytor med färger lösta i kalkvatten, så att de ser ut som marmor. I klostrets kapell målade hon på väggarna verket Korsets väg, som består av 14 bilder. Ovanför altaret målade hon bilder av Heliga Birgitta och Sankt Franciskus. I Venedig studerade hon glasmålning. Under den här tiden studerade hon italienska och bodde i konstnärsstaden Antico Li Corado. Italien var som ett andra hemland för Birgitta. Hon konverterade till katolicismen 1947.


Teckning av  Birgitta Recksén. Kaskö hembygdsmuseums samlingar.


I Assisi träffade hon en dansk präst. Han blev så imponerad av hennes fresker att han bad henne komma till Danmark, Bornholm, för att måla fresker i Åkirkebys kyrka. Hon bodde tio vintrar i Danmark, där hon har sina målningar i sju romersk-katolska och en luthersk kyrka. Somrarna tillbringade hon i Finland.

I Nagu mötte hon sin blivande man vicehäradshövding Hilding Lindholm. De bodde i Åbotrakten, tills han blev pensionerad. I slutet av sjuttiotalet flyttade de till Kristinestad till ett hus på Salavägen 8 och Birgitta var ordförande för konstföreningen Spectra 1978 – 1979. Birgitta arbetade med konstundervisning inom medborgarinstituten både i Kaskö, Närpes och Kristinestad. Hon var också medlem av Österbottens konstnärsförbund, SIAC och Kölner Künstleverbund i Tyskland.


Teckning av  Birgitta Recksén. Kaskö hembygdsmuseums samlingar.


Hon var med och grundade konstföreningen Marina i Kaskö 1980 och var också ordförande i denna förening. 1982 blev hon på nytt ordförande i Spectra och fortsatte som sådan till 1993. Hon var en av de drivande krafterna när det gällde renoveringen av Spectras fastighet som föreningen hade hyrt som arbets- och utställningsutrymme. Huset som är byggt i början av 1800-talet var då i dåligt skick. Det inköptes av föreningen 1978 med medel som man samlat ihop, men föreningen skuldsatte sig till dåvarande ägare. Birgitta var en av dem som skrev under köpebrevet. Hon är också den som söker bidrag från alla tänkbara håll, undervisningsministeriet, kulturfonden, museiverket, staden Kristinestad för att finansiera den omfattande renoveringen som pågick under hela 80-talet.

Recksén var en mycket mångsidig konstnär. Hon har gjort akvareller, oljemålningar, fresker, grafik, teckningar i tusch, krita och kol, pasteller samt även någon metallgrafik och träsnitt. Birgittas fresker och glasmålningar finns i Finland bl.a. i Heliga Birgittas kyrka i Åbo. En altartavla (4 x 2m) målad av Birgitta finns i Heliga korsets kyrka i Tammerfors. Till nya kyrkan i Kristinestad hade Birgitta i slutet av 90-talet färdigställt glasmålningarna som beskriver Bergspredikan och Julevangeliet. I hälsocentralen i Kristinestad har Birgitta gjort en stor väggmålning ”Livets tråd” som speglar en kvinnas liv, barndom, förälskelse, bröllop, graviditet och ålderdom. Där finns även en annan väggmålning vars ämne är höst och vår.


Akvarell av Birgitta Recksén. Kaskö hembygdsmuseums samlingar.


Birgitta Recks
én har deltagit i utställningar i Helsingfors, Hangö, Åbo, Lovisa, Umeå, Sala, München och Milano. Separata utställningar har hon haft i Helsingfors, Tavastehus, Vasa, Kristinestad, Kaskö, Rom och Köpenhamn. Reckséns konstverk finns i Kaskö, Kristinestad och Vasa stads museer samt i offentliga samlingar i Åbo konstmuseum, Hälsinglands konstmuseum, Gävle och Västerbottens museum samt Umeå kommun.

Hon har också illustrerat barnböcker, bl.a. Karin Hoffmans Önskepåsen.

Birgitta beviljades statens konstnärspension 1987. Hon arbetade med sin konst nästan ända fram till sin död 2004. Genom sin konst förverkligade hon sina fantasier, men såg den också som ett sätt att få mänskor att stanna upp och fundera. Hennes stilriktning ”recksenianism” beskrivs bäst av fantasi, öppenhet och våga något nytt. Birgitta var en handlingsmänniska som tog itu med saker. Hon var social och tyckte om att läsa och resa. Birgitta dog 2004, 83 år gammal. 2002 var hon på sin sista resa till Italien, Firenze. Hon är begravd på katolska kyrkogården i Åbo.

2009 hölls en minnesutställning för Birgitta på Spectra. Staden Kristinestad var initiativtagare och tavlor samlades in från privatpersoner, Pro Artibus och Kristinestad.


Teckning av Birgitta Recksén. Kaskö hembygdsmuseums samlingar.


I en intervju i åttio års åldern skall hon ha sagt:

Konstnärinnan vidkänner sig många laster. Cigaretterna är en av dem. – Jag har rökt sedan 17-års åldern. Vidare är jag slarvig, har ett häftigt temperament och säger saker som jag sedan ångrar, räknar hon upp och slätar sedan över med ett hest skratt. (SÖ 22.4 1999)

Text: Stina Engvall

Redigering: Silvia Rinne, regionalkonstamanuens, Vasa stads museer

 

Källor:

Visit Kaskinen https://visitkaskinen.fi/sv/radhusgatan-8-birgitta-recksen 

Riitta Raikio och Marjaana Immonen; Birgitta Recksén Skildring av hennes liv och konst

Intervjuer med Karin och Levi Klåvus

Syd-Österbottens tidningsarkiv

Tidningsurklipp ur Suupohjan Sanomat

Österbottens museums regionalkonstarkiv

 

keskiviikko 9. marraskuuta 2022

Dags att se om sitt hus? - Museiverkets och NTM-centralens renoveringsbidrag för kulturhistoriskt värdefulla byggnader

Renoveringen av Päris Hannesas i Övermalax

Familjen Bilal och Britt Al-Busultan har under de senaste åren varsamt renoverat sitt kulturhistoriskt värdefulla gamla bostadshus i Övermalax; för en del av de yttre renoveringsåtgärderna har familjen ansökt om, och blivit beviljad restaureringsbidrag från Museiverket.


Figur 1 Bostadshusets brädpanel är reparerad, men plåttaket väntar ännu på åtgärder våren 2022.

Tidigare var ådalen i Övermalax mycket tätbebyggd, men i samband med skiften flyttades många gårdar bort och senare har också en del av de gamla gårdarna rivits. Gården som är känd som ”Päris Hannesas” eller ”Malmbergs” är ett undantag och står ensam kvar som representant för den gamla bebyggelsen. Den välbevarade gården med bostadshus och ekonomibyggnader, som en gång var ganska typisk för sin tid och plats, är idag ovanlig och kulturhistoriskt värdefull. Gården finns presenterad i Malax kulturmiljöprogram från år 2015. Bostadshuset har antagligen fått sitt nuvarande dekorativa utseende, med den femsidiga tvåvåningsfarstukvisten som blickfång, i början av 1900-talet.  Kvistens fönster med spetsspröjsar är en fin representant för snickeriindustrin som blomstrade i Malax vid förra sekelskiftet.

Då Britt år 2010 köpte gården ”Päris Hannesas” vid Malax å i Övermalax hade bostadshuset stått obebott sedan 1990-talet. De tidigare invånarna hade endast använt köket och en kammare i husets södra ända. I samband med inflyttningen byggdes WC och badrum i huset, sedan har familjen ” bott in sig” och renoverat rummen i huset an efter. Golvet i stugan i husets norra ända hade fallit ner; Bilal har öppnat golvet och installerat trossbotten och satt tillbaka de gamla golvbrädorna. Väggarna i stugan har klätts med fiberskivor för att förbättra värmeekonomin. På övervåningen har Bilal också byggt och inrett två vinterrum.

Hösten 2018 började familjen planera för en upprustning av husets exteriör. Först i tur stod stockhusets brädfasad. För ansökan om ”Restaureringsbidrag för byggnader och kulturmiljöobjekt” till Museiverket sammanställde man en utredning över byggnadens historia, en plan för hur renoveringen ska förverkligas och en kostnadskalkyl för renoveringen. Ansökan lämnades in, och under våren 2019 kom beslutet från Museiverket att familjen beviljats bidrag för ”Renovering av yttre brädfodringen”.

I bidragsbeslutet fanns Österbottens museums byggnadsforskare utsedd som övervakare av renoveringsprojektet. Övervakarens uppgift är att besöka renoveringsobjektet och tillsammans med ägarna komma överens om hur projektet ska genomföras, vad gäller t.ex. omfattning, material och arbetsmetoder. Då renoveringsprojektet är färdigt, besöker övervakaren ännu objektet för att kontrollera att renoveringen utförts som överenskommet innan bidraget kan betalas ut. Ifall problem uppstår under arbetets gång, t.ex. så att man upptäcker skador som man inte känt till och som måste åtgärdas innan man kan utföra de överenskomna åtgärderna, bör övervakaren kontaktas.


Figur 2 Vid fasadrenoveringen har allt friskt brädmaterial tagits till vara och återanvänts.

Då Bilal började avlägsna de skadade bräderna i brädfodringen upptäcktes att även det nedersta stockvarvet i byggnaden var rötskadat. För att byta ut de ruttna stockarna anlitades utomstående arbetskraft, vilket gjorde att projektet drog ut på tiden. Då stockarna var utbytta, kunde Bilal börja koncentrera sig på locklistpanelen. Bilal har varit mycket mån om att återanvända allt friskt brädmaterial och endast ersatt skadade delar med nya bräder. En dropplist installerades längst ner på fasaden eftersom kilstensgrunden är något utskjuten i förhållande till brädpanelen. Fasadrenoveringsprojektet slutgranskades av museets byggnadsforskare i augusti 2021, och befanns vara exemplariskt utfört.

Våren 2022 beviljades familjen på nytt restaureringsbidrag från Museiverket, denna gång för ”restaurering av plåttak”. Vid övervakande byggnadsforskarens besök diskuterades alternativa sätt att utföra takrenoveringen. Kunde det befintliga plåttaket repareras eller borde det helt bytas ut? Måste taket höjas något för att få till en luftspalt mellan takplåt och underslag? Borde husets skorstenar kläs med plåt?

Familjen begärde offerter från flera plåtslageriföretag som installerar traditionella falsade plåttak. Mest förtroende väckte ett företag som i sin offert klart och tydligt berättade vad som ingick i det offererade priset. Tidigare hade konstaterats att takunderslagsbräderna till stor del var i dåligt skick och att det i praktiken inte gick att rädda det befintliga plåttaket. Husets skorstenar revs ner till vattentaket och murades upp på nytt och rökkanalerna rensades från allt skräp som under åren trillat ner.


Figur 3 Hösten 2022 ståtar huset vid Malax å med en skinande nytt falsatplåttak och rödmyllad fasadpanel.

Ett helt nytt falsat plåttak installerades i augusti, skorstenarna kläddes in i plåt, ändamålsenliga stegar och takbryggor installerades. Skorstenarna försågs med hattar och öppningarna skyddades med hjälp av nät. Närheten till ån har nämligen gjort att måsar har varit benägna att bygga bon som täpper till rökkanalerna. Med hjälp av byggnadsställningarna som restes för takbytet, kunde Bilal också passa på att måla husets fasader med rödmyllefärg.

Britt är den som skrivit bidragsansökningarna till Museiverket. Det är lätt att få uppfattningen att ansökan med renoveringsplaner och budget måste vara mycket proffsigt gjord, men som Britt konstaterar: eftersom hon lyckats få bidrag två gånger, kanske det inte behöver vara så komplicerat. Trots att bidraget täcker en mindre del av renoveringskostnaderna, är pengarna ändå till hjälp.

Härnäst planerar Bilal att flytta trappan som leder upp till övervåningen från den på vintern iskalla farstukvisten till sin ursprungliga plats i hallen. Renovering av eldstäder finns även i planerna. Farstukvistens målning väntar till våren.

 

Ansökningstiden för Museiverkets behovsprövade statsunderstöd för restaurering och konservering av kulturhistoriskt värdefulla byggnader och kulturmiljöobjekt för år 2023 är 17.10.2022 kl. 9:00 - 30.11.2022 kl. 15:00!

Läs mer: https://www.museovirasto.fi/sv/understod/restaureringsbidrag-for-byggnader

 

NTM-centralernas understöd år 2022 för vård av byggnadsarvet kan ansökas  under tiden 18.10-30.11.2022!

Läs mer: https://www.ely-keskus.fi/sv/avustukset-rakennusperinnon-hoitoon

 

Länk till videoupptagning från bidragsinfotillfälle i Jakobstad 4.10.2022:

https://youtu.be/yuroAvkx2VU

 

Ifall du har frågor kring Museiverkets och NTM-centralens bidrag kan du ta kontakt med Österbottens museums byggnadsforskare:

Annika Harjula-Eriksson, annika.harjula-eriksson@vaasa.fi

Outi Orhanen, outi.orhanen@vaasa.fi

Text: Annika Harjula-Eriksson, byggnadsforskare 

 

perjantai 16. syyskuuta 2022

Palanen Firenzeä Pohjanmaalla - Pohjanmaan museo ja sen pronssiovet

Vaasassa oli rakenteilla uusi museo 1920-luvun lopulla. Sen arkkitehdiksi valittiin kilpailun jälkeen Eino Forsman. Hän piirsi museotalon uusklassistiseen tyyliin ja torni sekä pronssiovet antavat museolle italialaisen leiman.

Tammikuussa 1928 Emil Wikström sai tilauksen suuriin reliefein koristeltuihin pronssioviin, jotka tulisivat rakenteilla olevaan Pohjanmaan museoon. Tilauksen hän sai suoraan ystävältään, vaasalaiselta taiteenkerääjältä ja lahjoittajalta, lääkäri Karl Hedmanilta. Museonjohtaja Hedman oli Pohjanmaan museon kantava voima, joka vastasi viime kädessä taiteilijan valinnasta ja museorakennukseen tulevien ovien kuvaohjelmasta.

Vaasan sokeritehtaan taiderahasto rahoitti ovien hankinnan sekä Henry Erikssonin lasimaalauksen museon muistohalliin. Pohjanmaan historiasta kertovien ovien kymmenen kuvakentän ohjelma alkaa viikinkien tulosta ja päättyy Vaasan paloon 1852. Vaasan palosta on tänä kesänä (2022) kulunut 170 vuotta.

Kuva: Pohjanmaan museo
Kuva: Pohjanmaan museo


Mutta miten Italia ja keskiajalla elänyt Lorenzo Ghiberti liittyvät Pohjanmaan museon oviin? Lähtökohta museon oville oli renessanssimestari Lorenzo Ghibertin taituroimat Firenzen kastekirkon, Battistero di San Giovannin pronssiovet, Porta del Paradiso (Paratiisin ovet) 1400-luvun alusta. Esillä kastekirkossa ovat taidokkaat kopiot ja alkuperäisiä säilytetään Museo dell'Opera del Duomossa

Museon pronssiovet paljastettiin museon vihkiäistilaisuudessa 1.7.1930. Vihkiäisiin osallistui tasavallan presidentti K.J. Relander. Pohjanmaan museon alkuperäinen sisäänkäynti, kuvanveistäjä Emil Wikströmin tekemät pronssiovet sekä niitä ympäröivät kivirakenteet puhdistettiin ja konservoitiin elokuussa konservaattori Lasse Mattilan johdolla 2014.

Pohjanmaan museon ovet ovat hieno osoitus läheisten ystävien Karl Hedmanin ja Emil Wikströmin unelmasta rakentaa Pohjanmaan rannikolle palanen Firenzeä, jossa Arno-joen sillat ja rannat olisivat sijoittuneet viereiselle kaupunginlahdelle. Ehkä ajatus ei olekaan niin kaukaa haettu tai hassumpi, nyt kun kaupungin rantoja kohennetaan.

Kannattaa käydä tutustumassa tähän nyt hieman sivussa olevaan, palaseen Firenzeä ja Italiaa seuraavalla museovierailulla tai vaikkapa vain iltakävelyllä.

Pohjanmaan museon pronssiovien reliefien sisältö:

Oven kahden ylimmän kuvan aiheet ovat islantilaisen Snorren saduista. Kuvissa nähdään kuningas Agne laivueineen saapuvan Suomeen ja vievän mukanansa paluumatkalle molemmat päällikkö Frosten lapset, Skjalvin ja Logen.

Toinen korkokuvapari kuvaa Korsholman linnanpäällikköä Eerikki Pukea lähtemässä sotajoukkoineen tukemaan Engelbrektiä vuonna 1434 sekä Pohjanmaan talonpoikia valittamassa olosuhteistaan Kaarle Herttualle 1597.

Kolmannen rivin reliefeissä nähdään, kun talonpoikaisjoukko taistelee käskynhaltija Flemingin huoveja vastaan Nuijasodassa Santavuoren kentällä vuonna 1597 sekä historioitsija Johannes Messeniuksen maanpaossa Kajaanin linnan edustalla.

Neljännessä rivissä reliefiparit kuvaavat Pietari Brahea saapumassa Vaasan kaupunginportin edustalle (1648) sekä Napuen taistelua vuonna 1714.

Alimpana nähdään Vaasan hovioikeuden vihkiäisten juhlakulkue, jossa hovioikeuden virkamiehet ja presidentti Arvid Kurck palaavat jumalanpalveluksesta vuonna 1776 sekä Vanhan Vaasan suuresta palosta 1852, jolloin miltei koko kaupunki paloi poroksi.

Kullatut pronssiset ovet 1422, Lorenzo Ghiberti
Florence/Firenze
Kuva: Wikipedia

Pohjanmaan museon pronssiovet
Kuva: Pohjanmaan museo















Kirjoittaja:

Kaj Höglund

Pohjanmaan museon maakuntamuseotutkija

 

perjantai 11. helmikuuta 2022

Kapsäkki kulttuuriblogin esittely

Tervetuloa lukemaan Kapsäkkiä – Pohjanmaan vastuumuseon kulttuuriblogia! Aiemmin paperisena ilmestynyt Kapsäkki toimi Pohjanmaan museoasioiden tiedotuslehtenä, jossa julkaistiin artikkeleita taiteen, luonnontieteen ja historian aloilta. Blogin tarkoitus on jatkaa tiedotuslehden perinnettä ja julkaista artikkeleita, jotka käsittelevät Pohjanmaan paikallista kulttuuria, historiaa, taidetta, rakennettua kulttuuriympäristöä, arkeologiaa ja luontoa. Kirjoittajina on museon henkilökunta, paikallisten kotiseutumuseoiden ja yhdistysten toimijoita, eri alojen asiantuntijoita sekä Pohjanmaan kulttuurista innostuneita ihmisiä, jotka haluavat jakaa tietonsa ja ajatuksensa lukijoiden kanssa. Blogin julkaisut ovat suomeksi, ruotsiksi sekä englanniksi.

Pohjanmaan museo on osa Vaasan kaupungin museoita ja toimii alueellisena vastuumuseona Pohjanmaan maakunnan alueella. Vaasan kaupungin museoihin kuuluvat sen lisäksi Kuntsin modernin taiteen museo, Pohjanmaan museo, Tikanojan taidekoti, Vaasan taidehalli sekä Vanhan Vaasan museo.

Kuvat: Kaj Höglund

Pohjanmaan museo sekä Vanhan Vaasan museo toimivat Vaasan kaupungin historiallisina museoina. Pohjanmaan museo perustettiin vuonna 1895, ja siellä toimii myös luonnontieteellinen osasto. Museon keskeisiä toimialoja ovat kulttuurihistoria, taide ja luonnontiede. Pohjanmaan museo sai oman museorakennuksensa vuonna 1930 ja laajennusosan 1969. Museon keskeisenä kokoelmana on professori, lääkäri, taidekeräilijä ja mesenaatti sekä museonjohtaja Karl Hedmanin (1864-1931) keräämä arvokas taiteesta ja antiikista koostuva Hedmanin kokoelma. Museossa on esillä esineistöä koko entisen Vaasan läänin alueelta.

Vanhan Vaasan museossa voi tutustua Vaasan historiaan ennen vuoden 1852 paloa, joka tuhosi suurimman osan silloisesta Vaasan kaupungista. Museo toimii Vaasan palosta selvinneessä Falanderin talossa (1780-81), jonka rakennutti kauppias Abraham Falander (1746-1815), myöhemmin Wasastjerna.

Taidetta esitellään monipuolisesti Kuntsin modernin taiteen museossa, Tikanojan taidekodissa sekä Vaasan taidehallissa. Kuntsin modernin taiteen museo on saanut nimensä taiteenkeräilijä, konsuli Simo Kuntsin (1913–1984) mukaan, jonka perustaman säätiön taidekokoelmaa pidetään yhtenä merkittävimmistä modernin ja nykytaiteen kokoelmista Suomessa. Museo sijaitsee kaupungin entisessä Tullipakkahuoneessa Sisäsatamassa. Tullipakkahuone kunnostettiin ja museo avattiin helmikuussa 2007. Näyttelytoiminta perustuu vaihtuviin modernin ja nykytaiteen näyttelyihin sekä omia kokoelmia esitteleviin näyttelyihin. Tikanojan taidekoti syntyi vaasalaisen liikemiehen, kauppaneuvos Frithjof Tikanojan (1877-1964) rakkaudesta taiteeseen. Tikanojan taidekoti sijaitsee kauppaneuvos Frithjof Tikanojan entisessä kodissa, jonka hän lahjoitti taidekokoelmineen Vaasan kaupungille 22.12.1951. Taidemuseo avattiin yleisölle 26.12.1951. Tikanojan taidekodin kokoelma käsittää upean ja Suomen oloissa sangen harvinaisen ulkomaisen taiteen kokoelman, jonka pääpaino on ranskalaisessa 1800-luvun ja 1900-luvun alun maalaustaiteessa. Taidekodissa järjestetään kotimaisen ja ulkomaisen vanhan taiteen näyttelyitä, kulttuurihistoriallisia teemanäyttelyitä sekä vaihtuvia näyttelyitä omista kokoelmista.

Vaasan taidehalli aloitti toimintansa vuonna 1966 Vaasan kaupungintalon ensimmäisessä kerroksessa. Vaasan taidehalli on aikaisemmin toiminut palolaitoksen tallina, ja tilat korjattiin moderniksi ja valoisaksi taiteen esittelypaikaksi. Vaasan taidehallissa järjestetään vuosittain vaihtuvia näyttelyitä, jotka esittelevät uusia taidemuotoja tai kokeilevaa taidetta, visuaalisen kulttuurin rajapintoja, muotoilua, arkkitehtuuria sekä ajankohtaisia kulttuurisia ilmiöitä. Taidehallin näyttelyissä pyritään antamaan näyttelyaikaa erityisesti uransa alkupuolella oleville taiteilijoille

Vaasan kaupungin museot toimii alueellisena vastuumuseona Pohjanmaan maakunnan alueella. Alueellisen Vastuumuseotehtäviä ovat toiminta-alueen taidetta sekä kulttuuriympäristöä (kulttuurimaisema, muinaisjäännökset ja rakennusperintö) koskevan toiminnan suunnittelu, toteuttaminen ja kehittäminen. Vastuumuseo vastaa kulttuuriympäristöön liittyvistä viranomaistehtävistä yhteistyössä Museoviraston kanssa sekä ohjaa toiminta-alueen paikallismuseotoimintaa.

Teerijärvi kotiseutumuseo
Kuva: Kaj Höglund

Alueellisen vastuumuseon kaksikieliseen toimialueeseen kuuluvat Pohjanmaan maakunnan 13 kuntaa. Toimialueella sijaitsee Vaasan kaupungin lisäksi kolme merkittävää valtakunnallisesti arvokasta puukaupunkia: Uusikaarlepyy, Kaskinen ja Kristiinankaupunki. Näiden lisäksi Pietarsaaressa on oma puukaupunginosansa sekä muuta historiallisesti arvokasta kaupunkirakennetta. Nykyisellä toimialueella on yhteensä 94 RKY-aluetta ja 5 valtakunnallisesti arvokasta maisema-aluetta.

Pohjanmaan maakunta rajoittuu lännessä mereen, ja sen seurauksena toimialueella on runsaasti merellistä kulttuuriperintöä, kuten majakoita ja pookeja, majakkayhteisöjä, kalastajakyliä ja merimerkkejä. Myös vedenalaista kulttuuriperintöä, kuten hylkyjä, on runsaasti.  Toimialueella on toistaiseksi Suomen ainoa Unescon luonnonperintökohde, johon kuuluvat olennaisena osana arvokkaat merelliset kulttuuriympäristöt. Toimialueella on vireää kotiseututoimintaa, ja kenties eniten paikallis- ja kotiseutumuseoita (n. 100) Suomessa.

Rakennetun kulttuuriympäristön erityispiirteitä ovat pohjalaistalot sekä rannikon puukaupungit. Koko vanhan Vaasan läänin alueella (nyk. Pohjanmaan, Etelä-Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan maakunnat) on säilynyt paljon perinteistä puurakennuskantaa, ja pohjalaistalojen osuus tästä on huomattava. Pohjalaistalo on ilmiönä ainutlaatuinen, ja näitä puolitoista- tai kaksikerroksisia taloja on rakennettu 1700-luvulta aina 1930-luvulle asti.

Kristiinankaupunki
Kuva: Kaj Höglund

Vaasan kaupungin museoiden toiminta, esim. näyttelyt, pedagoginen toiminta ja museon tapahtumat on suunnattu pääosin koko museon toimialueelle. Vastuumuseon alueellinen yksikkö koostuu neljästä toimialasta, joita ovat alueesta (arkeologia, maakunnallinen museotoiminta, rakennettu kulttuuriympäristö ja taidemuseotoiminta). Niiden toiminta on suunnattu koko toimialueelle ja huomioi toimialueen erilaiset tarpeet ja olosuhteet. 

Maakunta-arkeologi vastaa maakunnan arkeologisen kulttuuriperinnön suojelusta yhteistyössä Museoviraston kanssa. Huomattava osa arkeologian alan tehtävistä on maankäyttöä koskevaa hallinnollista arkeologiaa ja viranomaistyötä. Pohjanmaalla maakunta-arkeologi osallistuu mm. kaavoituksen, maarakentamisen ja metsänkäytön ohjaukseen.

Maakuntamuseotutkija ohjaa alueellaan tehtävää paikallismuseotyötä ja edistää alueen museoiden välistä yhteistyötä. Hän neuvoo muun muassa kokoelmien tallentamiseen, luettelointiin, konservointiin ja hoitoon, museorakennusten ja -alueiden hoitoon ja korjaamiseen sekä näyttely- ja yleisötyöhön liittyvissä asioissa. Maakuntamuseotutkija toimii asiantuntijana myös toiminta-alueensa historiaan liittyvissä hankkeissa ja osallistuu kulttuuriympäristöihin liittyvään viranomaistyöhön.

Rakennustutkija antaa lausuntoja mm. rakennuslupahakemuksista ja kaavoituksesta sekä ohjaa, neuvoo ja opastaa historiallisten rakennusten ja kohteiden säilyttävässä korjausrakentamisessa Pohjanmaan alueella. Rakennustutkija neuvoo myös rakennusperinnön korjausavustuksiin liittyvissä asioissa ja valvoo osaltaan Museoviraston ja Suomen Kotiseutuliiton avustusten käyttöä. Lisäksi rakennustutkija on mukana toimialueen erilaisissa kulttuuriympäristöprojekteissa ja tallentaa tietoa kulttuuriympäristöistä.

Aluetaideamanuenssi neuvoo ja antaa Pohjanmaan kunnille, kulttuurilaitoksille ja yhteisöille sekä yksityisihmisille asiantuntija-apua taiteeseen liittyvissä kysymyksissä. Museosta saa apua ja neuvontaa esimerkiksi tiedonhaussa ja tekijänoikeusasioissa. Vastuumuseotehtävään kuuluvat julkinen taide, kuten muistomerkit, patsaat ja muistolaatat. Museo dokumentoi nykytaidetta sekä erilaiset kuvatadetaide ilmiöt Pohjanmaalla. Pohjanmaan museo ylläpitää myös arkistoa näyttelyistä ja alueellisista taiteilijoista.

Otto Malm
Kuva: Pia Timberg


 

Portaat Falanderin eli Wasastjernan taloon

Wasastjernan talon portaikko 1900-luvun alussa. Pohjanmaan museon arkisto. Kun portaikko taloon on rakennettu lähes 250 vuotta sitten, voi y...